Niin kutsuttu eettinen kauppa on tullut varsin tunnetuksi etenkin Reilu kauppa -liikkeen ja -sertifikaatin myötä, mutta kyse on paljon laajemmastakin käsitteestä ja ajatuksesta. Mikäli eettistä kauppaa pitäisi pyrkiä lyhyesti määrittelemään, voisimme sanoa sen olevan sellaista kauppapolitiikkaa ja maailmankauppaa, jossa pyritään sosiaalisesti ja ekologisesti kestävään tuotantoon sekä kuluttamiseen. Eettisen kaupan puolestapuhujat kiinnittävät huomiota maailmankaupan epäoikeudenmukaisiin mekanismeihin, joissa tuottaja on usein heikossa ja suorastaan hyväksikäytetyssä asemassa.

Ihmiset tavaroiden takana

Eettisessä kaupassa pyritään tuomaan näkyväksi arkisten kulutustavaroiden, jotka voivat tulla usein toisilta mantereilta, taustat. Tähän sisältyy alkutuottajien ja työntekijöiden roolin esiin nostaminen. Usein esimerkiksi eksoottisten hedelmien viljelijät elävät varsin vaikeissa olosuhteissa globaalien suuryritysten ja poliitikkojen sanelemilla kauppaehdoilla. Eettinen kauppa pyrkii pähkinänkuoressa siihen, että nämä tuotantoketjun alkupään ihmiset saisivat reilun korvauksen työstään.

Vastuuttomasti toimiva vapaakauppa ei ainoastaan merkitse pahimmillaan kehnoa toimeentuloa, vaan se voi johtaa tuotannon alkupäässä myös terveyden vaarantumiseen. Esimerkiksi kolmannen maailman tekstiilitehtaissa työntekijät joutuvat altistumaan kemikaaleille, joilla on syövyttäviä vaikutuksia ja pitkäaikaisella altistuksella kohonnut syöpäriski. Nämä aineet, joita käytetään esimerkiksi värjäykseen, huuhdotaan usein sellaisenaan vesistöihin, jolloin yhä suurempi osa alueen köyhää väestöä ja luontoa altistuu niille.

Sertifioinnista selkeyttä kuluttajalle

Eettisen kaupan järjestöjen suurimpana tehtävänä on yleensä tehdä loppukäyttäjät eli kuluttajat tietoisiksi valinnoistaan. Yksi tunnetuimmista keinoista on Reilun kaupan järjestelmä, jonka sertifikaatin logo on varsin tuttu näky kauppojen hyllyillä. Suurin osa tuntee ainakin Reilun kaupan kahvin ja banaanit, jotka ovatkin sertifikaatin suosituimmat tuotteet.

Jotta tuottaja saa tuotteidensa kylkeen Reilun kaupan merkin, tulee hänen täyttää sovitut Reilun kaupan ehdot. Käytännössä organisaation piirin suurin ansio on alkutuottajille, kuten viljelijöille, maksettava takuuhinta.

Tuotantoa Reilun kaupan piirissä valvoo itsenäinen yhtiö ja kaikki tämän kaupan piirissä olevat tuottajat ovat säännöllisten tarkastusten kohteena. Myös alkutuottajat itse on otettu voimakkaasti mukaan kehittämään järjestön globaalia kehitystä.

Reilun kaupan järjestö on lanseerannut myös niin kutsutun Reilun kaupungin ja kunnan arvonimen, jonka kaupunki tai kunta voi saada sitoutumalla kehittämään hankintaprosessiaan oikeudenmukaisemmaksi ja edistämään henkilöstön ja asukkaiden parissa organisaation periaatteiden mukaisiin valintoihin. Suomessa tämän arvonimen ovat saaneet suuremmista kaupungeista muun muassa Espoo, Helsinki, Tampere, Pori ja Lahti, pienemmistä kunnista esimerkiksi Kirkkonummi, Utajärvi ja Viitasaari. Maailmalla tunnettuja Reilun kaupan kaupunkeja ovat esimerkiksi Pariisi ja Vancouver.

Ei kertakäyttökulttuurille

Merkittävä tekijä tuotteen ekologisuudessa ja näin ollen eettisyydessä on syntyprosessin ja kuljetuksen ohella sen käyttöikä. Mitä pidempään tuotetta käytetään, sitä ekologisempi sen voidaan katsoa olevan ja sitä pienemmäksi sen hiilijalanjälki ajan saatossa käy.

Etenkin elektroniikan suhteen kulutuksen volyymit ovat 2010-luvulla jatkaneet kovaa kasvua ja samalla esimerkiksi älypuhelinten myötä kulutuksen syklistä on tullut kiivastahtisempi. Suomessa esimerkiksi Eettisen kaupan puolesta ry on kiinnittänyt huomiota vastuulliseen elektroniikan kuluttamiseen ja on esimerkiksi julkaissut aiheesta oppaan julkiselle sektorille hankintojen avuksi.

Onko eettinen kauppa tuottanut hyvää?

Epäilyksiä eettisen kaupan vaikuttavuuteen on esitetty ja joidenkin mielestä esimerkiksi Reilu kauppa on epäreilua niille alkutuottajille, jotka eivät ole päässeet sen piiriin. Järjestelmä on kuitenkin tuottanut hyvää yhteisöihin esimerkiksi koulutuksen ja terveydenhuollon kautta – viljelijät ovat saaneet lapsiaan kouluihin ja klinikoita on rakennettu heidän kyliinsä.

Ihmisten tietoisuuden kasvamista on vaikea mitata, mutta ainakin palstamillimetreissä mitattuna kulutuksen ja vapaakaupan epäkohdista kirjoitetaan nykyään yhä enemmän ja entistä kärkkäämmin. Kulutustietoisuudessa on yhä edelleen parantamisen varaa – varsinkin tietoisuuden siirtämisessä käytännön toimiin, mutta on melko varmaa, että ilman eettisen kaupan ajatusta tilanne olisi heikompi.